Naisten telinevoimistelun yläkoululeiritys

”Yläkoululeiritys on osa valtakunnallista kaksoisurakokonaisuutta, jonka tavoitteena on yhdistää koulunkäynti ja harjoittelu toimivaksi kokonaisuudeksi. Urheilijan kaksoisuratyötä ohjaa Suomen Olympiakomitea. Valtakunnallisen yläkoululeirityksen kehittämisestä ja koordinoinnista vastaa Urheiluopistot ry. yhdessä urheiluopistojen kanssa.”

Yläkoululeiritys ei ole perinteinen lajileiri, vaan urheilijakoulutusta, jonka keskiössä on monipuolisesti taito- ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelua, urheilijoiden elämänhallintataitoja (mm. ravitsemuksen, psyykkisten taitojen ja urheilijan terveyteen liittyvien taitojen kerryttämistä) ja leirityksen aikana tarjotaan tukea urheilijan kaksoisuraan sekä opiskelutaitoihin.

Voimistelu 4

Urheilijakoulutusta voimistelijalle

Yläkoululeirityksessä yhdistetään tavoitteellinen koulunkäynti ja päivittäisen urheilutoiminnan kehittäminen leiritystoiminnan avulla ja yläkoululeirit tarjoavatkin tehokkaan treeniviikon urheilijan arkiharjoittelun tueksi.

Leirityksillä nuori pääsee kehittämään itseään intensiivisessä lajivalmennuksessa, oppimaan urheilijan elämänhallintaan liittyviä taitoja sekä suorittamaan opintojaan eli koulutehtäviä leirin aikana. Opiskelun mallikas hoitaminen leiriviikon aikana onkin ehdoton edellytys leireille osallistumiseen.

Naisten telinevoimistelun yläkoululeiri tarjoaa mahdollisuuden harjoittelun tehostamiseen yläkouluvaiheessa ja leiritystä tehdään yhteistyössä Suomen Voimisteluliiton kanssa. Lajivalmennuksessa painotetaan NTV:n huippuvoimistelijan urapolun valintavaiheen (13–16-vuotiaille) painopisteitä ja tuetaan urheilijan yksilöllistä kehitystä ja leiritykset on suunniteltu harjoitusjakson mukaan lajin vuosirytmiin sopiviksi.

Leirityksen sisältöjen painopisteet ovat:

  • Opiskelu

  • Kasva urheilijaksi -valmennus

  • Taito- ja ominaisuusharjoittelu

  • Kehityksenseuranta

  • Lajivalmennus

Leirien harjoittelussa painotetaan lajitekniikan harjoittelua kaikilla telineillä ja Kasva urheilijaksi -valmennus tukee urheilijana kehittymistä ja on liitetty vahvasti osaksi leirien lajivalmennusta. Oheisharjoittelun painopisteet on suunniteltu kyseiseen harjoitusjaksoon sopivaksi tukemaan monipuolista harjoittelua, unohtamatta monipuolista liikkumista ja lajikokeiluja leirin arjessa.

Tutustu leiritykseen ja hae mukaan tulevalle leirityskaudelle!

Voimistelu 9

Kohderyhmä

Leiritysryhmään haetaan mukaan yläkouluikäisiä tavoitteellisesti harjoittelevia

  • kilpalinjan pakollisten ja omavalintaisten luokkien voimistelijoita

  • SM-linjan voimistelijoita

Leiritysryhmä

Hakijoista muodostetaan yksi yläkoululeiritysryhmä, joka leireilee yhtä aikaa naisten telinevoimistelun toisen asteen leirityksen kanssa.

Leiritysryhmä jaetaan kahteen harjoitusryhmään kilpailuluokkien mukaan.

Leiriajankohdat

Leiriajankohdat tulevalla kaudella:

  • 1.leiri - 16.-20.8.2026

  • 2.leiri - 29.11.-3.12.2026

  • 3.leiri - 10.-14.1.2027

  • 4.leiri - 9.-13.5.2027

Lajivalmentajat

Leiritysryhmän lajivalmennuksesta vastaavat:

  • Johanna Stark-Tyrväinen

  • Satu Järvi

Valmennustiimiä täydennetään vielä telinevalmentajalla.

Lisätietoa hakijalle

Naisten telinevoimistelun yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisesti urheileville yläkouluikäisille voimistelijoille, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä urheilijoina. Leiritys ei ole perinteinen lajileiri, vaan leirityksen aikana nuori urheilija saa tukea kokonaisvaltaiseen kehittymiseen. Leiritykseen voivat hakea mukaan yläkouluikäiset: - kilpalinjan pakollisten ja omavalintaisten luokkien voimistelijat - SM-linjan voimistelijat

Leiritysprosessi muodostuu neljästä leiristä lukuvuoden aikana, joista kaksi leiriä sijoittuu syyslukukaudelle ja kaksi leiriä kevätlukukaudelle ja yksi leiri kestää aina sunnuntaista torstaihin.

Kyseessä on leirityskokonaisuus ja leirityksessä sitoudutaankin lähtökohtaisesti kaikkiin neljään leiriin.

Leirityksen kokonaishinta lukuvuodelle on noin 1392€ ja yhden leirin hinta on 348€.

Leiritys maksetaan leiri kerrallaan verkkokaupan kautta ja leirimaksun eräpäivä on 14vrk ennen leirin alkua.

Leirin hinta sisältää täysihoidon Vierumäellä eli leirin liikunta- sekä opiskelutilat, valmennuksen, luennot, ruokailut ja opistotason majoituksen.

Leiritykseen voi hakea mukaan 7.4.-31.5.2026 välisenä aikana täyttämällä leirityksen hakulomakkeen.

Hakulomakkeella kysytään voimistelijan perustietoja, harjoitustaustaa sekä avointa selvitystä motivaatiosta osallistua leiritykseen.

Täytättehän hakemuslomakkeen huolellisesti, koska lomakkeella ilmoitettuja tietoja käytetään valintojen perusteena.

Valinnat tehdään yhteistyössä Voimisteluliiton kanssa hakuajan päätyttyä ja valinnoista tiedotetaan kaikkia hakijoita viikon 24 aikana.

Tarjottu leirityspaikka tulee vahvistaa 16.6.2026 mennessä täyttämällä leirityksen urheilijasopimus.

Leiritysryhmään valitaan ensisijaisesti mukaan voimistelijoita, jotka eivät ole mukana liiton valmennusryhmissä.

Ryhmään valitaan hakemuksien perusteella ja mukaan hakeneista urheilijoista muodostetaan yksi leiritysryhmä, joka leireilee yhtä aikaa naisten telinevoimistelun toisen asteen leiritysryhmän kanssa.

Valinnoissa painotetaan urheilijan hakulomakkeella esiintuomaa motivoituneisuutta osallistua leiritykseen. Mikäli hakijamäärä ylittää leiritykseen otettavien urheilijoiden määrän, valinnoissa tullaan priorisoimaan korkeampia luokkia sekä motivoituneisuutta osallistua leiritykseen.

Mikäli hakijoita on enemmän kuin leirityspaikkoja, leiritysryhmään voidaan tarjota valintojen yhteydessä myös varasijapaikkoja ja varasijapaikoilta voi päästä mukaan yksittäiselle leirille äkillisten leiriperuutuksien takia tai nousta mukaan leiritysryhmään, mikäli leirityspaikka vapautuu kesken leirityskauden esimerkiksi loukkaantumisen takia. Myös tarjottu leirityksen varasijapaikka tulee vahvistaa täyttämällä leirityksen urheilijasopimus.

Lisätietoa leirityksestä tai leiritykseen hakemisesta voit kysyä Taitolajien lajivastaavalta:

Janina Hettula, janina.hettula@vierumaki.fi, 045 788 42 971

Lajiliiton yhteyshenkilö:

Satu Murtonen, satu.murtonen@voimistelu.fi

Hae mukaan yläkoululeiritykseen kaudelle 2026-2027!

Leiritykseen haetaan mukaan täyttämällä hakulomake 31.5.2026 mennessä.