Move kids & teens -kesäleiri
Infokirje ja malliohjelma - kesä
ILMOITTAUTUMINEN, MAJOITUS JA AVAUS
Leirin avaus klo 13.00 Urheiluhallissa. Lapsilla ei ole valvontaa/vastaanottoa ennen klo 13.00, ennen klo 13.00 saapuvat lapset ovat huoltajien vastuulla. Leirin vetäjät tulevat urheiluhallin aulaan leiriläisiä vastaan. Avauksessa tutustutaan toisiimme, ohjaajiin sekä leirin ohjelmaan. Leirin lopullinen ohjelma jaetaan avauksessa, alustava ohjelma on päivitetty Vierumäen nettisivuille. Suuria muutoksia ohjelmaan ei tule, mm. aktiviteettien järjestys voi muuttua. Avaustilausuudessa jaetaan avainkortit huoneisiin ja käydään läpi leirin yhteiset säännöt ja muut tärkeät asiat leiriin liittyen. Vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita leirin avaukseen. Jos lapsella on lääkityksiä tai sairauksia, joista meidän tulee olla tietoisia, kerrottehan niistä vielä kasvotusten ohjaajalle avaustilaisuudessa, lisätietolomakkeen täyttämisen lisäksi (Leiriä koskeva lisätietokyselylinkki avataan huhtikuun aikana). Lasten tavarat säilytetään lukitussa tilassa ensimmäisen ohjelman ajan ennen majoittumista. Avauksen, ja ensimmäisen aktiviteetin jälkeen lapset ohjataan majoittumaan ohjaajan mukana huoneisiinsa, joissa on otettu huomioon mahdolliset huonekaveri toiveet. Muutokset voivat kuitenkin olla mahdollisia, sillä leirille osallistuu myös lapsia, jotka eivät tule kaverin kanssa. Jokaisen leiriläisen tulee täyttää ja lähettää lisätietolomake viimeistään 7vrk ennen leirin alkua (henkilötiedot, allergiat, paitakoko, huonekaveritoiveet), jotta esim. ruoka-aina allergioiden kohdalla, keittiö ehtii tehdä tarvittavat tilaukset leirin aloituspäivään mennessä. Huonekaveritoiveet tulee olla myös tiedossa 7vrk ennen leirin aloitusta, jotta huoneita osataan varata oikea määrä (mm. lasten sukupuoli vaikuttaa huonejakoon). Myöhässä tulleet toiveet voivat vaikuttaa huonekaveritoiveiden toteuttamisen mahdollisuuksiin. Varmistathan että oma huonekaveritoiveesi sopii myös sille kaverille, jonka huonekaverotoiveisiin merkitset. Näin vältymme ikäviltä yllätyksiltä leirin alkaessa, huonejakoja tehtäessä. Toiveiden toteuttamisen edellytyksenä on, että molemmat osapuolet ovat esittäneet saman toiveen. Lisätietolomake avataan huhtikuun 2026 aikana) VAKUUTUKSET Huomioittehan että lapsia ei ole vakuutettu Vierumäen puolesta, vaan heillä tulee olla oma henkilökohtainen voimassaoleva vakuutus. MATKALAUKUN SISÄLTÖ
Sisäliikuntavarusteet ja kengät
Ulkoliikuntavarusteet ja kengät
Aurinkosuojat (Hattu, aurinkorasva yms.)
Vaihtovaatteita (sukat, paidat, alusvaatteet yms.)
Uinti- ja sauna varusteet
Juomapullo
Muut hygienia- ja henkilökohtaisettavarat (Hammasharja, lääkkeet, saippuat yms.)
Pieni kassi/reppu, jossa kuljettaa tavaroita päivän aikana
Pientä välipalaa (hedelmiä, välipalapatukoita yms. Vierumäellä on myös kahvila, josta voi ostaa pientä välipalaa sekä karkkia, limpparia. Sopikaa kotona lapsen kanssa rahan käytöstä ja ostoksista etukäteen)
OHJELMA Leiriohjelmasta löytyy suuntaa antava esimerkkiohjelma. Lopullinen ohjelma jaetaan avausinfossa, pienet aktiviteettien järjestyksen muutokset leirin sisällä ovat mahdollisia. Päivällinen on joka päivä klo 16.30–17.00, majoittumattomien kotiinlähtö ma-to aina klo 17.00 Pihkalan kahviosta. Ohjelma loppuu perjantaina lounaan jälkeen yhteiseen leirin päätökseen klo 12.15–13.00. Kotiinlähtö tapahtuu kaikilla klo 13.00. Leirin alaikäraja on 9-vuotta. Leirillä toimiminen vaatii kellon tuntemusta, kykyä huolehtia omista tavaroista, hygieniasta ja pukeutumisesta, sekä kykyä jonkintasoiseen Vierumäen ydinaluuella suunnistamiseen (esim. Urheiluhallilta majoitustiloihin kulkeminen ja toisinpäin). Mikäli lapsella on taipumusta voimakkaaseen koti-ikävään, suosittelemme leirille osallistumista ilman yöpymistä. Mikäli haluatte varata leirille paikan ilman majoitusta, olettehan suoraan yhteydessä myyntipalveluumme 0300870870 (puhelun hinta 0,49 €/min, sis. alv 25.5%). Leirin ohjelmassa on taukoja mm. lounaan ja päivällisen jälkeen. Tauoilla lapsilla ei ole ohjattua ohjelmaa, vaan tauko on käytettävissä lepäämiseen (majoittuvilla huoneissa, majoittamattomilla esim. Pihkalan kahviossa istuskeluun), tai ohjaajan kanssa sovittuihin, sallittuihin vapaamuotoisiin aktiviteetteihin (esim. urheiluhallissa touhuilut, pihalla touhuilut). Aktiviteetit eivät ole tauon aikana ohjattuja, vaan tauoilla leiriläisillä on mahdollisuus hengähtää ja viettää uusien kavereiden kanssa aikaa vapaammin. Leiriläisten tulee aina ilmoittaa ohjaajalle, missä ovat tauon aikana, ja ohjaaja ilmoittaa lapsille aina mistä hänet tarvittaessa löytää (myös leiripuhelin aina ohjaajalla mukana, josta hänet tavoittaa). Leirin aikana emme kerää osallistujien puhelimia tai älylaitteita missään vaiheessa ohjaajien säilöön, emmekä valvo laitteiden käytön määrää. Sovittehan laitteiden käytöstä jo ennen leiriä lapsenne kanssa. Mm. lounaan ja päivällisen jälkeisillä tauoilla ohjaaja kertoo lapsille eri mitä mahdollisuuksia heillä eri aktiviteetteihin on, muttei pakota ketään tauolla liikkumaan, vaan tällöin lapsi voi käyttää esim. älylaitettaan, jos on vanhemman kanssa näin sopinut. Leiriläisten määrästä riippuen, toteutetaan leirin aktiviteetit 1-2 ryhmässä. Ohjaajat jakavat lapset ryhmiin ohjelmissa aina paikan päällä, ikä- ja taitotason mukaan. Mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan huomioidaan mm. sisarukset /kaverit ryhmien jakoa toteutettaessa. LEIRILÄISET JOTKA EIVÄT MAJOITU Jos lapsi osallistuu leirille ilman majoitusta, on leiripäivän pituus klo 8.55–17.00, ja hintaan kuuluvat lounas ja päivällinen (aamiainen, eikä päivällisen jälkeinen ohjelma, tai iltapala kuulu ilman majoitusta ostettavan leirin hintaan). Ryhmä kokoontuu aamuisin klo. 8.55 Urheiluhallin aulassa, josta yhdessä ohjaajan johdolla siirtyminen ensimmäiseen aktiviteettiin. Päivällisen jälkeen kotiin lähtevien ryhmä kokoontuu Pihkalan aulassa klo 17.00, josta vanhemmat heidät noutavat. Ilman majoitusta olevien lasten valvonta päättyy klo 17.00, majoittumattomien hinta ei sisällä iltaohjelmaa eikä iltapalaa. Leirin ohjelmassa on taukoja mm. lounaan ja päivällisen jälkeen (kts. esimerkkiohjelma). Tauolla lapsilla ei ole ohjattua ohjelmaa, vaan tauko on käytettävissä lepäämiseen (majoittuvilla huoneissa, majoittamattomilla esim. Pihkalan kahviossa askarteluun/oman kirjan lukuun), tai ohjaajan kanssa sovittuihin, sallittuihin vapaamuotoisiin aktiviteetteihin (esim. urheiluhallissa touhuilut, pihalla touhuilut). Aktiviteetit eivät ole tauon aikana ohjattuja, vaan tauolla leiriläisillä on mahdollisuus hengähtää ja viettää uusien kavereiden kanssa aikaa vapaammin. Leiriläisten tulee aina ilmoittaa ohjaajalle, missä ovat tauon aikana, ja ohjaaja ilmoittaa lapsille aina mistä hänet tarvittaessa löytää (puhelin aina ohjaajalla mukana). Leirin aikana emme kerää osallistujien puhelimia tai älylaitteita missään vaiheessa ohjaajien säilöön, emmekä valvo laitteiden käytön määrää, sovittehan laitteiden käytöstä jo enne leiriä lapsenne kanssa. Mm. lounaan ja päivällisen jälkeisillä tauoilla ohjaaja kertoo lapsille eri mitä mahdollisuuksia heillä eri aktiviteetteihin on, muttei pakota ketään tauolla liikkumaan, vaan tällöin lapsi voi käyttää esim. älylaitettaan, jos on vanhemman kanssa näin sopinut.
VALVONTA LEIRIN AIKANA Leirin ohjaajat vastaavat leiriläisistä ohjelman aikana, majoittumattomien valvonta alkaa klo 8.55 (ti-to) päättyy aina klo 17.00 ma-to, pe klo 13.00 leirin päätökseen. Yksi ohjaajista toimii yövalvojana ja hoitaa yövalvonnan majoituksissa, vapaa-ajalla sekä ruokailuissa. Valvoja huolehtii leiriläisten heräämisestä (pitää huolta, että kaikki lähtevät aamupalalle) ohjaamisesta yhteisesti lounaalle, päivälliselle ja iltapalalle, sekä ohjaa lapset huoneisiinsa illalla. Yövalvoja tarkastaa, että lapset ovat huoneissaan viimeistään hiljaisuuden alkaessa klo 22.00. Leirillä on hiljaisuus klo 22-07, joten tänä aikana leiriläisten on oltava huoneissaan. Yövalvoja yöpyy samalla käytävällä leiriläisten kanssa ja leiriläisille kerrotaan, missä valvojan huone sijaitsee. Leirillä on myös käytössä leiripuhelin, jota kautta leiriläiset ja huoltajat saavat yhteyden ohjaajiin tai valvojaan koko leirin ajan. Leirin ohjaajien puhelinnumero on 04578850066 MUUTA
Käyttehän antamassa meille lisätietoja leiriläisestä viimeistään 7vrk ennen leirin alkua, nettisivuiltamme löytyvän linkin kautta, joka avataan kaikkien kesäleirien osalta huhtikuun aikana.
NÄHDÄÄN LEIRILLÄ!
Pidätämme oikeudet muutoksiin! Tämä kurssi on osa opetusministeriön tukemaa vapaan sivistystyön toimintaa.
1.6.2026 maanantai 13.00–13.45 Leirin avaus urheiluhallin kenttä 2, tavaransäilytys Urheiluhallin luentokaari 14 a) 14.00–15.30 Tutustuminen ja Vierumäkipelit kenttä /ulkona nurmella 15.30–16.30 Majoittuminen 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Letturanta (Saarijärven letturannassa) 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus 2.6.2026 tiistai 8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel- ja pingis, Tennis & Padelhallissa R1 Frisbeegolf R2 10.45–11.30 Beachvolley ulkona R1 Kaupunkisota R2 urheiluhalli kenttä 3 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Flowpark seikkailupuisto 13.30 R1 13.45 R2 13.30–17.00 Päivällinen 19.00–20.00 Pelailut ja palloilut ulkona nurmikentällä 20.30 Iltapala 20.00 Hiljaisuus 3.6.2026 keskiviikko 8.15–9.00 Aamiainen 9.00–11.15 Pallopelit tekonurmella ja valokuvasuunnistus 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 SUP-lautailu ja melonta Valkjärvellä 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–19.30 Sulkapallo Urheiluhallissa kenttä 2 ja 3 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus 4.6.2026 torstai 8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel- ja pingis, Tennis- & Padelhallissa R2 Frisbeegolf R1 10.45–11.30 Beachvolley ulkona R2 Kaupunkisota R1, urheiluhalli kenttä 3 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Uintiretki Valkjärven hyppytorneille 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Volttiareenalla temppuilut 20.30–21.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus 5.6.2026 perjantai 8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Leiriolympialaiset ulkona, nurmikenttä 10.30–11.00 Tavaroiden pakkaaminen 11.00–12.00 Lounas 12.00 Huoneiden luovutus 12.15–13.00 Leirin päätös Urheiluhallissa, kenttä 2 Pidätämme oikeudet muutoksiin! Tämä kurssi on osa opetusministeriön tukemaa vapaan sivistystyön toimintaa.
8.6.2026 maanantai
13.00–13.45 Leirin avaus urheiluhallin kenttä 2, tavaransäilytys Urheiluhallin luentokaari 14 a) 14.00–15.30 Tutustuminen ja Vierumäkipelit kenttä 2 ja 3 15.30–16.30 Majoittuminen 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Letturanta (Saarijärven letturannassa) 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
9.6.2026 tiistai
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel- ja pingis, Tennis- ja Padelhallissa | R1 Frisbeegolf R2 10.45–11.30 Beachvolley ulkona R1 | Kaupunkisota, urheiluhalli R2 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Flowpark 13.30 R1 13.45 R2 16.30–17.00 Päivällinen 19.00–20.00 Pelailut ja palloilut ulkona nurmikentällä 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
10.6.2026 keskiviikko
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–11.15 Pallopelit tekonurmella ja valokuvasuunnistus 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 SUP-lautailu ja melonta Valkjärvellä 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–19.30 Temppunurkka Urheiluhallissa 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
11.6.2026 torstai
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel ja pingis, Tennis- & Padelhallissa R2 | Frisbeegolf R1 10.45–11.30 Pesäpallo ulkona hiekkakentällä R2 | Kaupunkisota R1 Urheiluhallissa kenttä 3 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Uintiretki Valkjärven hyppytornille 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Volttiareenalla temppuilut 20.30–21.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
12.6.2026 perjantai
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Leiriolympialaiset ulkona, nurmikenttä 10.30–11.00 Tavaroiden pakkaaminen 11.00–12.00 Lounas 12.00 Huoneiden luovutus 12.15–13.00 Leirin päätös Urheiluhallissa, kenttä 4
Pidätämme oikeudet muutoksiin! Tämä kurssi on osa opetusministeriön tukemaa vapaan sivistystyön toimintaa.
maanantai 3.8.2026
13.00–13.45 Leirin avaus urheiluhallin kenttä 2, tavaransäilytys Urheiluhallin luentokaari 14 a) 14.00–15.30 Tutustuminen ja Volttiareena 15.30–16.30 Majoittuminen 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Letturanta (Saarijärven letturannassa) 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
tiistai 4.8.
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel ja pingis, Tennis- & Padelhallissa R1 | Frisbeegolf R2 10.45–11.30 Beachvolley ulkona R1 | Kaupunkisota R2, urheiluhalli kenttä 1 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Flowpark 13.30 R1 | 13.45 R2 16.30–17.00 Päivällinen 19.00–20.00 Pelailut ja palloilut tekonurmella 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
keskiviikko 5.8.
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–11.15 Pallopelit tekonurmella ja valokuvasuunnistus 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 SUP-lautailu ja melonta Valkjärvellä 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–19.30 Temppunurkka Urheiluhallissa 20.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
torstai 6.8.
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Padel ja pingis, Tennis- ja Padelhallissa R2 | Frisbeegolf R1 10.45–11.30 Beachvolley ulkona | Kaupunkisota R2, urheiluhalli kenttä 2 11.45–12.45 Lounas 13.30–16.15 Uintiretki Valkjärven hyppytorneille 16.30–17.00 Päivällinen 18.00–20.00 Volttiareenalla temppuilut 20.30–21.30 Iltapala 22.00 Hiljaisuus
perjantai 7.8.
8.15–9.00 Aamiainen 9.00–10.30 Leiriolympialaiset ulkona, nurmikenttä 10.30–11.00 Tavaroiden pakkaaminen 11.00–12.00 Lounas 12.00 Huoneiden luovutus 12.15–13.00 Leirin päätös Urheiluhallissa, kenttä 4
Pidätämme oikeudet muutoksiin! Tämä kurssi on osa opetusministeriön tukemaa vapaan sivistystyön toimintaa.