Urheiluhalli1

Urheilutestaus

urheilu- ja kuntotestaus pyorasali kuva2

Tule tutustumaan uusittuun Testausasemaan!

Vierumäen Testausasemalla on tehty vuosikymmenien ajan laadukasta testaustyötä kuntotestauksen asiantuntijoiden voimin. Vuosien ajan kertynyt testausdata antaa vertailupohjaa, jolloin testituloksia on mahdollista vertailla asiakkaan oman ikäryhmän viitearvoihin.

Säilytämme vanhan testidatan, joten jos olet aiemmin käynyt meillä, pääset edelleen seuraamaan kehitystäsi verrattuna edelliseen testikertaan.

Uudet tilamme sijaitsevat Urheiluhallin toisessa kerroksessa. Lisäksi teemme juoksutestejä myös uuden pinnoitteen saaneella sisäjuoksuradalla.

Urheilija, tiedätkö oletko menossa harjoittelussasi oikeaan suuntaan?

Lajitestipakettien avulla seurataan urheilijan kehittymistä lajin vaatimissa fyysisissä ominaisuuksissa. Kehittymisen säännöllinen seuraaminen on tärkeää esimerkiksi harjoittelun ohjelmoinnin kannalta ja tarvittavia peliliikkeitä voidaan tehdä ajoissa. Toisaalta kehittyminen fyysisissä ominaisuuksissa ruokkii urheilijan itseluottamusta.

Lajipaketit räätälöidään lajin vaatimusten mukaiseksi ja moniin lajeihin löytyy myös valmiita hyväksi havaittuja testipaketteja. Lajitestipaketteja kehitetään yhteistyössä lajiliittojen, seurojen ja Urheiluopiston asiantuntijoiden kanssa.

Teemme testausta laajalla lajikirjolla ja mielellämme pitkäaikaisen yhteistyön merkeissä!

Tasapainomittaukset uudella Delos-laitteella

Suorituskyvyn kannalta tasapaino on yksi ihmisen keskeisimmistä ominaisuuksista. Tasapainon vakauden kautta voimme tukea liikkeiden turvallisuutta sekä vähentää riskiä tuki- ja liikuntaelimistön vammoille. Vierumäen uniikista Delos-mittauksesta saat kattavaa tietoa proprioseptisesta hallinnastasi sekä vinkkejä tasapainon harjoittamiseen.

Mittauksessa voidaan hyödyntää joko staattista tai dynaamista tasapainoalustaa, jonka vuoksi mittaus soveltuu niin urheilijoille, kuntoilijoille kuin myös ikääntyneille. Tule ja kokeile!

Urheilutestaus

Jääkiekko

Jääkiekko

Pitkä historia jääkiekkoilijoiden testausdataa.

Tutustu testeihin
Taitoluistelu

Taitoluistelu

Ammattitaito taitoluistelijoiden kehittymisen tukemiseen.

Tutustu testeihin
Kestävyyslajit

Kestävyyslajit

Kestävyyslajien kilpakuntoilijoille ja urheilijoille.

Tutustu testeihin
Cheerleading

Cheerleading

Suomen Cheerleadingliiton kanssa kehitetyt testit.

Tutustu testeihin
Salibandy

Salibandy

Fyysisen suorituskyvyn testauspalvelut salibandypelaajille.

Tutustu testeihin
Jalkapallo

Jalkapallo

Hyvä fyysinen suorituskyky on olennainen osa jalkapalloa.

Tutustu testeihin
Muut lajit

Muut lajit

Etkö löytänyt omaa lajiasi? Katso täältä lisätietoja.

Tutustu testeihin
Palautumisen seuranta

Palautumisen seuranta

Kuormituksen ja palautumisen tasapaino!

Tutustu testeihin

Varaa testiaikasi

Urheiluseurat
Puhelun hinta 0,49 €/min sis. alv 24 %.
Yksityisasiakkaat
Puhelun hinta 0,49 €/min sis. alv 24 %.
Yritysasiakkaat
Puhelun hinta 0,49 €/min sis. alv 24 %.
Lisätietoa testeistä ja saman viikon testivaraukset
Viivi Kainlauri-Tani
urheilu- ja kuntotestaus useinkysytytkysymykset hero

Kuntotestaus kuntoilijalle

Kokonaisvaltaisten kuntotestiemme avulla saat kattavan tietopaketin kuntotasostasi ja eväitä fyysiseen jaksamiseesi sekä elintapojesi parantamiseen. Hyvä fyysinen suorituskyky on avainasemassa arjessa jaksamiseen!

Suosituimmat testimme

  • InBody-kehonkoostumusmittaus

  • Polkupyöräergometritesti

  • Peruskuntokartoitus

  • Valojänistesti

  • Maksimaalinen polkupyöräergometritesti

  • Taso- ja kynnystestit

Varaa aika kuntotestaukseen p. 0300 870 870 (Puhelun hinta 0,49 €/min sis. alv 24 %).