Suomen Urheiluopisto on elänyt ja kehittynyt rinta rinnan urheilu- ja liikuntaharrastusten kehittymisen ja Suomen historian merkittävien tapahtumien kanssa.
Jo ennen opiston perustamista kyti urheiluopistoaate itsenäisyyteen pyrkivien suomalaisten vaikuttajien ajatuksissa. Lauri Pihkala, Ivar Wilskman, K.E. Levälahti ja Arvo Vartia olivat kaikki urheilumiehiä, joilla oli merkittävä asema opiston perustamisessa. He hakivat tietoa ulkomailta urheiluvalmennuksen ja liikuntaharrastusten kehittämiseksi ja urheilujohtajien kouluttamiseksi. Opiston perustaminen oli esillä jo ennen Suomen itsenäistymistä, mutta vapaus- ja sisällissota ja sen seurauksena syntynyt sekasorto siirsivät opiston perustamista aina 1920-luvun lopulle saakka. Suomen Urheiluopiston toiminta käynnistyi vuonna 1927.
Katso video Suomen Urheiluopiston avajaisista ja virallisista vihkiäisistä vuodelta 1937 täältä!
Suomen Urheiluopisto Vierumäki – Vihkiäiset & viralliset avajaiset kesällä vuonna 1937
Merkittäviä vuosia
1888 Lauri "Tahko" Pihkala syntyi
1907 Pihkala Yhdysvalloissa opintomatkalla
1917 Suomi itsenäistyi
1924 SVUL käynnisti Suomen urheiluopiston toiminnan valmistelut
1925 Suomen Urheilupiston kannatusosakeyhtiön perustamiskokous
1927 Suomen Urheiluopiston toiminta käynnistyi
1927 Opiston kesäkursseja Pälkäneellä
1928 Akseli Kaskela opiston johtajaksi
1928 Väliaikaistiloissa Kiviniemessä
1928 Urheiluopiston sijoituspaikka Heinolasta löytyy
1929 Vuokraspopimus opiston maa-alueesta Metsähallituksen kanssa solmitaan











