Urheilumarkkinoinnin erikoistumisopinnot antavat osallistujille 30 opintopisteen laajuisessa koulutuksessa nykyaikaisen, monipuolisen ja käytännönläheisen kuvan urheilumarkkinoinnista ja sponsoroinnista. Opinnoissa keskitytään lisäksi tapahtumatuotantoon ja -markkinointiin, brändin luomiseen ja johtamiseen, kansainväliseen urheilumarkkinointiin sekä mediaviestintään.
Tavoitteet ja sisältö
Opinnot kehittävät osallistujien ammatillista osaamista ja käytännön markkinointitaitoja oman työnantajaorganisaation tai taustayhteisön näkökulmasta. Opinnot suoritettuaan opiskelijalla on oman organisaationsa tarpeet huomioon ottava markkinointi- ja/tai viestintäsuunnitelma sekä edellytykset toiminnan kehittämiseen.
Kohderyhmä
Koulutuksen kohderyhmänä ovat urheilumarkkinoinnin parissa toimivat henkilöt. Koulutus soveltuu esimerkiksi urheiluseurojen ja –organisaatioiden työntekijöille tai erilaisten tapahtumien järjestäjille sekä yritysten tai julkisyhteisöjen sponsoroinnista ja tapahtumamarkkinoinnista vastaaville
Pohjakoulutusvaatimuksena on alan amk- tai muu korkeakoulututkinto, opistoasteen tutkinto tai käytännön kokemuksen ja muun koulutuksen kautta hankittu vahva ammattiosaaminen. Koulutukseen valittavien tulee voida sisällyttää omaan työhön liittyvä kehittämishanke koulutuksen keskeiseksi osaksi.
Erikoistumisopinnot toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun ja Suomen Urheiluopiston kanssa. Lähiopetuspäiviä järjestetään sekä Vierumäellä että Jyväskylän seudulla.
Hinta
Erikoistumisopintojen hinta on 500 euroa.
Lisätietoja:
risto.rasku@jamk.fi
lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
puh. +358 40 700 4920
kari.puronaho@haaga-helia.fi
yliopettaja, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
puh. +358 40 586 7493
Hakuohjeet ja lisätiedot
Jyväskylän ammattikorkeakoulun sivuilta. Haku käynnissä 31.8.2012 asti.











